Ajankohtaista

Myös 2018 kansa sekoaa rinteeseen!

Myös 2018 kansa sekoaa rinteeseen!

NUTS Köykkyri, tuo mäkihupailu vailla vertaa lähenee uhkaavasti. On siis aika vaipua epätoivoon, valmistautua kiertämään yhtä ja ainoaa kehää sekä hioa taktiikat kuntoon tiistaina 16.10. aukeavaa ilmoittautumista varten. Ruuhka servereillä ei tule olemaan Karhunkierros-luokkaa, mutta eipä paikkojakaan jaeta kuin 200 tontulle. Jos ajattelet, että erilaisten paperilappusten tai kummallisten saldojen käyttö tapatumailmoittautumiseen on iloinen asia, tutustu…

Tänä vuonna ei ole tarjolla hattaraa

Tänä vuonna ei ole tarjolla hattaraa

NUTS Köykkyri lähestyy, ja Kempeleeseen kerääntyy ennätysjengi! Mukana on siis paljon ensikertalaisia, joten on hyvä kertoa myös huollostamme. Juoksureitti kulkee huollon kautta, eli pääset halutessasi napostelemaan vaikka sitten joka noin 400 metrin kierroksella. Muista myös kuitenkin käydä välissä juoksemassa, tämä on juoksutapahtuma – ei buffetti. Tarjolla on peruseväitä rusinoista lähtien. Laaja kattaus sipsejä, suklaata ja…

Kuittaa osallistumismaksu Smartum Saldolla Polku apissa

Kuittaa osallistumismaksu Smartum Saldolla Polku apissa

Jos työnantajasi tarjoaa sähköisen sähäkän Smartum Saldo liikuntaedun, voit hyödyntää sitä NUTS Köykkyri ilmoittautumiseen näin Singahda Smartum Polku palveluun . Tälle on myös puhelinsovellus, käytöstä ei ole kokemusta, mutta Norther Ultra Trail Service – NUTS on oikea palveluntarjoaja. Kuittaa palvelussa NUTS Köykkyri 2017 -niminen tuote. Tietokoneella katsoen tuotteet ovat oikeassa reunassa ja puhelimella rivittyvät alkulätinöiden alle….

Se tulee taas!

Se tulee taas!

NUTS Köykkyri tulee taas aiheuttamaan hämminkiä ja pahennusta Kempeleen Köykkyrin urheilukeskuksessa :O Juoni on pitkälti sama kuin aiempina vuosina. Torvi soi ja torvet polkujuoksijat ryntäävät tunniksi, neljäksi tai kuudeksi kiertämään mäkeä. Ei. Vieläkään ei löydy 12 tunnin tai kuuden vuorokauden sarjoja. Mutta nyökyttelemme ymmärtäväisesti toiveille. Ihan kivoja sarjoja on Fun Run ja Junnu Run. Saat…