Se tulee taas!

NUTS Köykkyri tulee taas aiheuttamaan hämminkiä ja pahennusta Kempeleen Köykkyrin urheilukeskuksessa :O

Juoni on pitkälti sama kuin aiempina vuosina. Torvi soi ja torvet polkujuoksijat ryntäävät tunniksi, neljäksi tai kuudeksi kiertämään mäkeä. Ei. Vieläkään ei löydy 12 tunnin tai kuuden vuorokauden sarjoja. Mutta nyökyttelemme ymmärtäväisesti toiveille.

Ihan kivoja sarjoja on Fun Run ja Junnu Run. Saat aloittaa ja lopettaa kun huvittaa kello 10–16 välillä. Junnu Run eroaa siinä, että on tarkoitettu 2003 ja myöhemmin syntyneille. Junnut saa kaiken lisäksi numeron rintaan ihan ilmaiseksi. Nyt kannattaa huoltajan huolella harkita kuinka vaarallisen ajatuksen istuttaa taimen mieleen.

Liikunta- ja kulttuurisetelit sekä sähköiset saldot

Liikunta ja kulttuurisetelihässäköillä ja -saldoilla maksaminen onnistuu Smartumin ja ePassin tuotteilla. Ota yhteyttä info@nuts.fi niin ohjeistamme postittamisen seteleille/biteille tänne. Vastineeksi saat Voucher koodin, jonka täppäät samannimiseen kenttään ilmoittautumisessa. Kaksi muutosta aiempiin kertoihin: a) koodi on siirtynyt maksusivulta ilmoittautumislomakkeen loppuun sekä b) voit maksaa nyt osan liikuntahässäköillä ja loput verkkomaksuna. Alamme vastaanottamaan seteli- ja saldomaksuja vastaan elokuun alussa.

Ei kait tässä, kiitos ja anteeksi. Ai että missä pääsee ilmoittautumaan? Noo… mieti nyt tarkkaan, mutta jos ihan pakko on niin ilmoittautuminen löytyy täältä. Me kyllä sitten varoitimme.